Tänään saatiin sitte ne koulukuvat. Jes, kiitti kuvaaja, oot tosi ihana ku valittit just sen kuvan missä mullon just se maailman kauhein possuilme. Tainno ehkä mä näytän vähä enemmän virtahevolta. Ehkä. Tai niitten sekotukselta. Tai miltä nyt näyttääkään ihminen, jolla sieraimet näyttää julmetun isolta, ja kieli tunkee suusta ulos niinku meidän koiralla nukutuksessa, ja siihen päälle vielä se mun ihana hekotusilme, minkä voi nähä aina ku se mun räkätysnauru räjähtää ilmoille niinku joku aikapommi, ja sitä tapahtuu about joka toinen sekunti. ( Argh, miks meillä piti olla joku oikeesti hauska kuvaaja, joka saa kaikki nauramaan sen mukamas-hauskoille jutuille?) What ever, pointti on se, että mitä pirua ne kuvaajat ottaa miljoona kuvaa ja sitte valihtevat aina sen kauheimman, missä kaikki näyttää siltä ku katujyrä ois pariki kertaa ajanu yli?(okei, tällä kertaa ainoastaan minä onnistuin näyttämään julmetun rumalta)  Ja miks mut muuten laitetaan aina sinne keskelle seisoo, että varmasti erotun joukosta? Ja miks ei sanottu että siihen kameraan pitää kattoo? Kaikki muut näes kattoo paitsi mä, jes, erotun siinäki joukosta. Noh, turhaan sitä murehtii, mut ihan totta, meinasin saaha raivo-itku-huuto-argh kohtauksen ku näin sen kuvan. Onneks en sentään ottanu yksityiskuvia, siinä sitä sitte oltas kunnon raivon edessä oltu.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kun nyt sitte alotettiin tää ärsyttävien asioitten purkaminen, ni eikö se oo sama kerralla antaa tulla tuutin täydeltä. Todella ärsyttävää, ku kaikki sanoo koko ajan, että ”voi vitsi et mua hävettää” ”vähäks noloo” joka ainoasta asiasta. Varmasti kaikki muistaa mitä oot sanonu toissa viikon keskiviikkona koulun jälkeen bussipysäkillä rinnakkaisluokan pojan pikkusiskolle, vaikka kaikki sen sillon kuuliki. Haloo, vähän rajaa. Ihmiset häpee nykyään ihan turhia asioita. Ja mä tiiän et oon itte samanlainen, ku nähtiin noi luokkakuvatki, olin ihan ooämgee,kaikki näkee ton kuvan vuosikirjas. Mutta mitä väliä? Tyypit hekottaa sille pari minuuttia, ja sen jälkeen se on unohettu, poissa silmistä, poissa mielestä. Itsetuntoo se kuva ei hirveesti hivele, mutta entäs sitte, sattuuhan sitä. Onneks mun ilme ei sentään ollu sellasta OOPS-luokkaa niinku joskus parilla nimeltä mainitsemattomalla  tyypillä ollu..

 

Tää muuten helpottaa kummasti, purkaa tänne kaikenmaailman asioita. Aika turhiaki asioita.

Tässäpä tän päiväset kuulumiset, tekstistä vissii saa sellasen kuvan että melkosen ärrinmurri päivä ollu, mikä sinällään on totta. Tosin oli hauskojaki hetkiä, esim. sillo ku saatiin ne kuvat ja kavereitte kanssa ’kilpaa’ karjuttii että kuka on rumin siinä kuvassa, ja kohta katottii ympärille ja huomattii että kaikki tuijottaa, revettii taas ihan totaalisesta (mikä ei oo uutta meiltä) ja kaikki sai taas kuulla mun räkättirastas naurun.  Toinen naurunpaikka oli koulun jälkeen, ku kaveri pyöritti pitkähihnasta laukkuaan sillee maata pitkin (niinku pienenä hyppynarua kun hypittiin hiirenhäntää) ja me toisen kamun kans tietysti alettiin hyppiä silleen sen yli, mahto muillaki olla hauskaa ku sitte tietenki kompastuttii siihe laukkuu ja lennettiin. Ennoo muuten koskaan saanu sivu spagaattia niin lähelle onnistumispistettä ;D.

 

  marylin

 

 

psst, kertokaapa muuten mitä järkeä kirjotella muista kaiken näköstä sontaa vessan seiniin?